perjantai 22. tammikuuta 2016

JÄÄLYHDYT

 Pakkaset paukkuvat ja taidetta pihan piristyksesksi syntyy todella helposti. :)
Nämä lyhdyt saivat koristeeksi Frozen hahmoja ja Spidermanin...
Valmistus on hyvin yksinkertaista:
Täytä 10 litran ämpäri vedellä.
Halutessasi värjää vesi esim vesiväreillä.
Laita ämpäri ulos jäätymään.
Näillä paukkupakkasilla ei kauaa kestä, kun on jo lyhty valmiina.
Tulosta kuvat ihan normaalille paperille ja leikkaa haluamaasi muotoon.
Kiinnitä kuvat lyhdyn pintaan, suihkuttamalla vettä suihkupullosta.
Kannattaa painaa aluksi hyvin paperia lyhdyn pintaan, niin se tarttuu siihen paremmin.
Näistä on ollut paljon iloa! <3

Mukavia pakkaspäiviä kaikille! :)

tiistai 22. joulukuuta 2015

JOULUTERVEHDYKSET OPETTAJILLE

 Jopas taas on aika vierähtänyt viime kerrasta, kun tänne jotain lisäilin. Jos taas koittaisin ryhdistäytyä!
Tänä vuonna meidän neidit vei opettajille itsetehdyt huulirasvat ja glögipussukat.
Molemmat tytöt valmistivat lahjat itse. :)
Lahjat sujautettiin ohjelappujen kanssa paperipussiin, johon leimasimella teksti ja havunoksa koristeeksi.  
Näistä tuli todella kivat! :)


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

HALLOUMIHODARIT


Tämä viikonloppu aloitettiin perjantaina herkuttelun merkeissä.
Lapset söivät perinteisiä hodareita nakilla ja me aikuiset syötiin halloumihodareita.
 Halloumihodarit bongasin viime kesänä Maku-lehdestä ja olen niitä muutaman kerran
tehnyt reseptiä omanlaiseksi muokaten.
Nopeat tehdä ja mukavaa vaihtelua normi hodareihin.
Suosittelen! :)


HALLOUMIHODARIT
6  sämpylää
1 pkt halloumia
oliiviöljyä
rucolaa

COLESLAW

n.500 g kaalia
2 porkkanaa
  ½ punasipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl sitruunamehua
1 dl majoneesia (itse käytän Hellmann`s merkkiä)
ripaus mustapippuria

TOMAATTISALSA

5 tomaattia
½ punasipuli
1 pieni valkosipulin kynsi
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria


Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Raasta kuoritut porkkanat.
Silppua sipuli ja valkosipuli.
Yhdistä ainekset kulhoon ja lisää majoneesi. 
Sekoita hyvin.
Mausta sitruunamehulla ja mustapippurilla.
Laita jääkaappiin odottelemaan.

Silppua salsan tomaatit ja sipulit.
Yhdistä kulhossa ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Viipaloi halloumi ja paista molemmin puolin öljyssä pannulla.

Leikkaa sämpylät auki pitkältä sivulta.
Lämmitä uunissa tai mikrossa.
Täytä sämpylät coleslawilla, halloumilla, salsalla ja rucolalla.

Ja eikun herkuttelemaan!!!!!
 


lauantai 14. helmikuuta 2015

PISTAASI-SUKLAAMUFFINSSIT


12pientä tai 6 isoa

2 munaa
2 dl sokeria
2 dl kermaa
2 dl voisulaa
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
1½ dl tummaa suklaarouhetta
1 dl pistaasipähkinärouhetta


Vatkaa munat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi.
Sekoita keskenään vaniljasokeri, leivinjauhe ja jauhot.
Sekoita voisula ja kerma keskenään.
Lisää jaohoseosta ja voisulakermaa vuorotellen muna-sokerivaahtoon.
Lisää rouheet ja sekoita.
Lusikoi taikina vuokiin ja paista uunin keskitasolla 15-20 minuuttia 200 asteessa.
 Anna hetki jäähtyä. 
Sulata päälle hieman suklaata ja rouhi pistaasia koristeeksi.

 

LASKIAISPULLAT






PULLATAIKINA

5 dl kevytmaitoa
50 g tuorehiivaa
1 kananmuna
2 dl sokeria 
2 rkl kardemummaa 
1 tl suolaa 
n. 15 dl vehnäjauhoja
200 g voita tai margariinia

voiteluun 1 muna
pinnalle sokerisydämiä tai raesokeria

MANTELIMASSA
80 g mantelijauhetta
1 dl tomusokeria
1 munanvalkuainen
pari tippaa karvasmantelia

MANSIKKASOSE
2 dl pakastemansikoita
½ dl hyytelösokeria

KERMAVAAHTO
2 dl vispikermaa
vaniljaa 



Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. 
Murenna joukkoon hiiva ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut maitoon.
Lisää muna, sokeri, kardemumma ja suola.
Lisää noin puolet jauhoista ja vatkaa taikinaa hetken aikaa.
Sekoita taikinaan vähitellen loput jauhoista kädellä vaivaten.
Lisää voisula loppuvaiheessa.
Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoilta ja kädestä.
Mitä pehmeämpi taikina on, sitä kuohkeammat on pullat.

Peitä kulho liinalla ja anna kohota vedottomassa paikassa noin 45 min, kunnes taikina on 
kohonnut kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina noin neljään osaan ja muotoile paloista tankoja.
Jaa kukin tanko yhtä suuriin paloihin ja pyöritä paloista pullia.

Nosta pullat pellille leivinpaperin päälle ja anna nousta vielä liinan alla vähintään 15 min.

Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja ripottele päälle sydämet7raesokeria.

Paista pullia 225 asteessa 10-15 min., kunnes pullien pinta on kauniin ruskea.


Mantelimassa

Sekoita mantelijauhe, tomusokeri, munanvalkuainen ja karvasmanteli keskenään.


Mansikkasose

Sose kannattaa tehdä edellisenä päivänä, niin se ehtii kiinteytyä kylmässä.
Sulata kattilassa jäiset mansikat ja hyytelösokeri.
Anna kiehahtaa ja jatka keittämistä muutaman minuutin pienellä lämmöllä.
Sekoita mansikoiden rakenne rikki.

Sitten vaan kasaamaan pullia... :)
Lusikoi pohjan päälle joko hilloa tai mantelimassaa ja pursota vaniljalla maustettua kermavaahtoa päälle reilusti.
Kannen päälle vielä ripaus tomusokeria ja eikun nauttimaan! :)


 
 





 


 

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!




 <3 Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille! <3

Meillä on tänään juhlittu miehen synttäreitä.
Aloitin aamun leipomalla pullaa. 
Kahvipöytään tein laskiaispullia mansikkahillolla ja mantelimassalla. :)
Voi namskis! 
Tarjolla oli myös pistaasi-suklaamuffinsseja, kinkkupiirakkaa ja vaahtokarkkeja.
 Laitan pullista ja muffinsseista omat postaukset. :)



maanantai 5. tammikuuta 2015

JOULUNAIKA JA UUSI VUOSI

Nyt alkaa loma olla lopuillaan. 
Akkuja on ladattu, nautittu talvisesta säästä mm. luistellen, hiihtäen ja pulkkaillen.
Myös herkuteltu on ilman omantunnon tuskia... jouluna saa ja pitää ottaa rennosti! ;)
Koneilut on jäänyt minimiin ja suunnitellut päivityksetkin on jäänyt.
Vietimme joulun perheen kesken ja saimme myös sukulaisia pitkin joulua kyläilemään. <3
Perinteisesti syömme anoppilassa jouluruuan eli en itse tee jouluruokia kotiin, vaan keskityn makeisiin tarjottaviin ja pieniin suolaisiin suupaloihin.
Rakastan juustoja ja niitä meillä onkin pitkin joulunpyhiä runsaasti.
Aatto aamuna teen perinteisesti riisipuuron ja näin tein myös tänä vuonna. 
Laitan muutamia kuvia meidän aaton glögipöydästä.
Joulupukkia odotellessa oli tarjolla pipari-glögikakkua, juustoja, viinirypäleitä ja erilaisia keksejä.
Ja joulutortut kuuluu perinteisesti myös aaton herkkuihin. Luumu ja kaneli-omena versioina.
Tiikerikakkua ja erilaisia pähkinöitä ja minivaahtokarkkeja.
Pipari-glögikakku, jossa piparipohja. Täytteessä Arlan maustettua piparkakkurahkaa ja flora vispiä. Päällä glögikiille ja karkkikepit. Tämä sai kehuja, ei ole liian makea. :)




 Uusi vuosi vastaanotettiin naapuruston kanssa isolla porukalla. 
Meidän menuseen kuului tacot ja tortillat. 
Monena vuonna tein itse perunasalaatin lihapullien ja nakkien kaveriksi, mutta tacot ovat syrjäyttäneet nyt jo muutamana vuonna tuon perinteen. 
Lapsilla oli kiva ilta, kun kavereita riitti. 
Aikuiset fiilisteli ensin Cheekin keikkataltiointia Olympiastadionilta ja sitten juotiin kahvit ja syötiin pätkiskakkua, jonka värkkäsin pikapikaa aattoaamuna. :D
Puolilta öin ammuttiin raketteja ja jatkettiin iltaa tai pikemminkin yötä.
Sitä kummasti jaksaa valvoa, kun on hyvää seuraa ja ruokaa ;)
Iltapalana isäntäpari loihti vielä tacoplatet pöytään.
Ai että, kun oli kiva ilta!
 
Ei niin kaunis, mutta sitäkin herkullisempi pätkiskakku. :D Pohjassa kolmen suklaan keksejä, Täytteessä valion suklaakermaa ja pätkistä. Pinnalle laitoin pirkan suklaanappeja.

 

Tulipas pitkä tarina, toivottavasti jaksoit lukea loppuun! :D 

 Ihanaa Uutta Vuotta 2015 kaikille! <3
Toivottavasti vuosi on lähtenyt mukavasti liikkeelle!

-Lapanen-